Sääntöjä & ohjeita

Vuoden koiraksi

Lapin Beaglekerhon Vuoden Koiran titteliin sekä muihin palkitsemisiin osallistuakseen tulee jäsenen itse ilmoittaa  koiransa saavutukset johtokunnan jäsenelle tammikuun 31. pv mennessä.

Sääntö tarkistettu 05.08.2022. Linkki sääntöön.

Huomio samalla myös Lapin Kennelpiirin Vuoden Beagle -kilpailu. Ilmoitus sinne Ajavien jaoston puheenjohtajalle /tai  sihteerille 15.1. mennessä.

Säännöt löytyvät Lapin Kennelpiirin sivuilta.

Valintasääntö Polarsirkeliin. Sääntö on tarkistettu 05.08.2022. Linkki sääntöön.

Lähtisinkö ajokokeeseen?

Ajokokeiden perimmäinen tarkoitus on kerätä koirista tietoa jalostusta varten. Lisäksi ne tyydyttävät ihmisten kilpailuviettiä sekä ovat mukavia tapahtumia samanhenkisten ihmisten kesken. Vaikka usein kyseessä on kilpailu, silti tunnelma on leppoisaa ja kannustavaa. Ajokoe mittaa koiran kyseisen päivän suoritusta. Tulkaa rohkeasti mukaan ajokoetoimintaan!

Ajokokeisiin haluavan olisi hyvä suorittaa tuomarikortti. Mutta tämä ei ole kuitenkaan välttämättömyys. Mikäli sinua kiinnostaa osallistua palkintotuomarin peruskurssille seuraa ilmoittelua facessa tai ota yhteys Olli Heikkilään p. 040 764 18067. Palkintotuomarikursseja järjestetään vuosittain yleensä syksyllä. 

Tapana on, että koiranohjaaja hommaa koiralleen kaksi tuomaria, jotka ohjaaja tuo mukanaan kokeeseen. Tuomareita on helpompi hankkia itselleen, kun tuomaroi sitten vastavuoroisesti muille.

Tästä linkistä löydät ajantasaisen listan palkintotuomareista Lapin alueella: Lapin Ajokoirayhdistys tuomarilista

Koiranohjaaja yleensä hakee tuomarit ennen koepäivän alkua sekä vie heidät kotiin kokeen päätyttyä. Koiranohjaaja varaa metsään mukaan metsäeväät itselleen, tuomareille sekä mahdolliselle maasto-oppaalle. Huomaathan, että päivä voi venyä pitkäksi. Tapana on ollut myös muistaa tuomareita, ainakin pidempien tuomarointireissujen yhteydessä. 

Koepäivän kulku:

Koepaikalle saavutaan usein hyvin aikaisin. Monesti siellä on tarjolla vähintään kahvia ja pullaa. Päivä alkaa koiran papereiden ja tuomareiden pätevyyksien tarkistuksella. Tämän jälkeen on ylituomarin puhuttelu ja maastoarvonta. Koetoimikunta asettaa tuomarit maastoihin ennen arvontaa. Huomaa, etteivät mukanasi tulevat tuomarit välttämättä satu tuomaroimaan sinun koiraasi. Kokeen järjestäjä hankkii koemaastot ja sopii niiden käytöstä. 

Koiraa metsässä tuomaroi kaksi tuomaria. Koira löysätään vapaaseen hakuun ylituomarin määrämän aikaikkunan sisällä. Yleensä se on noin puoli tuntia. Koiralla on hakuaikaa yhteensä 240 minuuttia. Tässä ajassa koiran tulisi löytää kaksi jänistä ajettavaksi. Ajoaikaa koiralla on molemmille jäniksille 120 minuuttia. Koira saa pisteitä tuona aikana haukkuen ajetuista minuuteista. Lisäksi koiran ominaisuuksista pisteytään haku, haukku ja ajotaito. Koira kytketään ajoerien välissä ja koettelun päättyessä. 

Esimerkiksi: "Koira hakee ensimmäistä jänistä 30 minuuttia ja ajaa sitä haukkuen seuraavan 120 minuutin aikana 60 minuuttia. Koira kytketään 120 minuuutin jälkeen. Tämän jälkeen koira lasketaan uuteen vapaaseen hakuun. Nyt toisella haulla koiralla on aikaa löytää jänis 210 minuuttia. Koira hakee jänistä 90 minuuttia ja ajaa sitä haukkuen seuraavan 120 minuutin aikana 90 minuuttia. Koira kytketään 120 minuutin jälkeen ja päivä on päättynyt. Tämän jälkeen koeryhmä palaa keskuspaikalle, jossa ylituomari tarkastaa koepaperit ja koiralle lasketaan tulos."

Tämä oli hyvin yksinkertaistettu kuvaus päivän kulusta. Tuomarit ovat yleensä kokeneita ja pyrkivät aina auttamaan etenkin aloittelevia koeharrastajia. Kokeissa voi olla myös aloittelevia tuomareita. Heidät sijoitetaan kokeneempien tuomareiden matkaan. 

Mikäli sinua kiinnostaa ajokokeet, ole yhteydessä pj Olli Heikkilään p. 040 7641806. Teidän ajokoeura saadaan varmasti käyntiin esimerkiksi koekauden kokeessa. LBK:n jäsenille hankimme ensimmäiseen ajokokeeseen maaston ja tuomarit.

Ajokokeita ovat ns. arpakokeet, jotka ovat yhtenä päivänä järjestettäviä kokeita tai koekauden kokeet, joihin voit itse valita päivän, maaston ja tuomarit.

Tästä linkistä pääset tutustumaan ajokoesääntöihin: https://www.kennelliitto.fi/lomakkeet/ajokokeen-ajok-ja-beaj-saannot-ja-ohjeet